Posts Tagged: visiting

Hattu sen tekee

_MG_1156_1000px

On mahtavaa päästä kurkistamaan tilanteeseen, jollaista harvoin tulee vastaan: käsityöläinen tuo asiakkaalle tuotteen viimeiseen sovitukseen. Suurin osa työstä on tehty ja nyt tarkistetaan, että kaikki on mennyt suunitelman mukaan. Materiaali, muoto, yksityiskohdat. Hymy molempien kasvoilla.

Rinna Saramäki on tyytyväinen Kuura Reignin valmistamaan hattuun. Päähinettä on suunniteltu syksystä saakka ja se on vaatinut neljä tapaamista: ensimmäisellä kerralla puhetta ja luonnostelua, seuraavalla kerralla askarteluhuovasta tehdyn mallikappaleen sovitusta ja kolmannella päässä oli jo oikea hattu. Neljännellä kerralla vielä lopputuloksen tarkistus ja valmis hattu saa jäädä asiakkaalle käyttöön. Melko sujuva suunnitteluprosessi, mutta tutulta tekijältä on helppo tilata.

Kun Kuuran modistiopinnoissa oli tehtävänantona huopahatun valmistaminen ja Rinnan toiveissa nutturapäiselle sopiva päähine, oli luontevaa tehdä yhteistyötä. Ideointi aloitettiin viime syksynä.

- Kuura on vanha tuttu ja tiesin, että hän on innoissaan, jos haluan söpöä ja vanhanaikaista, enkä mitään kuutiota, kertoo Rinna.

Valmis hattu on malliltaan ”klassinen”: se on sekoitus menneiden aikojen tyyleistä, muttei minkään aikakauden mallin suora kopio. Hatun muoto sopii tilaajan kasvoihin ja nuttura on hämmentävän luonteva osa päähinettä. Harmaa villa toimii pohjana erilaisille koristeluille, kuten pitseille ja hattuneuloille. Materiaali on sen verran kevyttä, että asuste on käytettävä pitkälle kevääseen ja jopa alkukesän viileämpinä päivinä.

Hatun suunnittelussa tärkeä tavoite oli valmistaa oikeasti käytännöllinen asuste. Jos arkikampaus on nuttura, on kätevää, ettei kampausta tarvitse purkaa kesken päivän tai keksiä vaihtoehtoista kampausta. Teetettyjen vaatteiden ja asusteiden parhaita puolia on, että ne on todella tehty asiakasta varten. Opiskeluun kuuluvana harjoitustyönä tehtävä hattu on ehkä hiukan ammattilaisen valmistamaa edullisempi ja on tekijän kannalta palkitsevaa suunnitella ja toteuttaa asuste, joka pääsee oikeaan käyttöön.

Teetetty vaate tai asuste on luksusta, joka parhaimmillaan tekee myös arjesta helpompaa: vähemmän on enemmän, kun jokainen tuote on tarkkaan valittu, oman tyylin mukainen ja täydellisesti istuva. Kaapissa on vain lempivaatteita, jolloin aamut sujuvat nopeasti. Aikaa ei kulu turhaan kaupoissa kiertelyyn eikä rahaa heräteostoksiin tai istuvuudeltaan ja tyyliltään ”ihan ok”-tuotteisiin. Vaikka hattu ei kuuluisi vaatekaapin kulmakiviin, sillä voi olla yllättävästi vaikutusta tuttuihinkin asukokonaisuuksiin: tyylistä tulee viimeistellympi ja olemus kohoaa arjen yläpuolelle. Yksi täydellinen asuste voi vastata vaatekaapissa lukuisia keskinkertaisia.

_MG_1176_1000px

Sovituksessa testataan, että hattu istuu ja kokonaisuus on tilaajalle mieleinen.

_MG_1171_1000px

Kuuran mukaan kirpputoreilta voi löytää erittäin laadukkaita hattuja.

_MG_1142_1000px

Pitsi eteen vai pitsi taakse? Kaikki on mahdollista.

_MG_1187_1000px

Yksinkertainen hattu toimii pohjana erilaisille koristeille. Jos pitsi on liikaa, hattuneula on erinomainen vaihtoehto (ei kuvassa).

 

Narukoru

Kuukausi sitten, kun vierailin Kulttuuriklubi ALKUpisteen kirjontapajassa, näin Riitta Lieteen kaulassa hauskan kankaisen korun. Koru palasi mieleeni, kun mietin kesäisiä, helppokäyttöisiä asusteita. Kankainen koruhan on kuin osa vaatetusta, tuo asuun kolmiulotteisuutta ja on melko huoleton käyttää. Toimii yksittäisenä tai suuremmissa nipuissa, yksivärisenä ja kirjavana. Liede kertoo tehneensä afrikkalaistyylisen korun paksusta narusta ja puuvillakankaan hulpioreunasta. Vaikka lopputulos näyttää yksinkertaiselta, on korun valmistaminen melko työlästä. Naru ei sujahda tuosta vaan samankokoisen puuvillaputkilon sisään. Yksinkertaisuudessaan hieno idea ja toteutus.

nauhakoru_MG_9782_1000px

Paperi paperi paperi

Tukevasta paperista valmistetut monikäyttöiset pussukat kiinnostavat taas. Katselin ystävän lattialle ryhmiteltyjä viherkasveja rullatuissa, tukevissa paperipusseissaan ja muistelin, että tavallisista ohuista pusseistakin voisi tehdä kestävämpiä jollain kyllästeellä tai vahalla. Tänään kävin Viiskulman Commonissa ja sielläkin bongasin paperista ommeltuja tuotteita, laukkuja ja hatun. Olisi kivaa kokeilla materiaalia omassa työskentelyssä — mutta saako sellaista ostaa jostain? Tai mistä löytyisivät parhaat ohjeet kestävän ja ommeltavan paperin valmistamiseen?

paperipussi_MG_8946_1000px

Piilotettu aarre

_MG_8964_1000px

Alavieskan Nyypakassa sijaitsee aarre, josta ei monikaan tiedä. Seppo Björkbackan pihapiiri on kuin museo tai puuhamaa, jossa joka kulman takaa paljastuu hämmästyttävää nähtävää. Yli kymmenen rakennuksen kokonaisuus koostuu Björkbackan vuosien työstä. Tai oikeastaan harrastuksesta. "Aina kun sillä on aikaa, niin se rakentaa jotain uutta", kertovat Björkbackan kanssa samassa pihapiirissä asuvat vanhemmat. Tekijä itse oli kuvaushetkellä työmatkalla.

Uutta tosiaankin on syntynyt. On koristeellisia asuinrakennuksia, sauna, verstas, grillikota, pikkumökkejä ja vajoja. Huumoria ei ole säästelty. On ideoita, joita ei itselle olisi tullut mieleen. On yksityiskohtia, jotka ammentavat perinteisistä tekniikoista mutta ovat kuitenkin selvästi omannäköisiä. Hyvän mielen kokonaisuus, jossa riittää tutkittavaa.

Björkbackan pihapiirissä liikutaan ite-taiteen ja käsityön rajapinnoilla. Kokonaisuus on hämmentävä ja yllättävä, rikkaan sisäisen maailman, kokeilunhalun ja käsityötaidon tuloksena syntynyt jatkuvasti muokkautuva taideteos. Rakennukset ovat kuitenkin  käyttökelpoisia ja tarkoituksissaan toimivia. Vaikka koristeellisuus saa pään pyörälle, voi lähemmällä tarkastelulla huomata ratkaisuja, jotka toimisivat muuallakin. Eri suuntaan kulkevilla värikkäillä seinälaudoituksilla saatavat graafiset kuviot piristäisivät minkä tahansa puutalon ulkoseinää. Pikkumökit olisivat hitti leikkimökkimarkkinoilla. Korkeakattoinen grillikota sopisi melkein minne tahansa, missä grillikatosta tarvitaan. 

Jos kesälomamatkasi kulkee Alavieskan ohi, selvitä voisiko Björkbackassa tehdä pienen tutustumiskierroksen. Kuvat on otettu pilvisenä huhtikuun päivänä, mutta kesän auringossa paikka on varmasti vielä upeampi. 

 

_MG_8961_1000px

_MG_9023_1000px

_MG_8982_1000px

_MG_9129_1000px

_MG_9169_1000px

_MG_9215_1000px

_MG_9034_1000px

_MG_9062_1000px

_MG_9059_1000px

_MG_9199_1000px

PISTO-LA! yhdistää kuvataiteen ja kirjonnan

_MG_9708_1000px

Käsitöiden tekeminen porukassa on mahtavaa. Vielä parempaa on, jos erillisistä töistä rakentuu yhtenäinen kokonaisuus. Kuten taideteos. Kulttuuriklubi ALKUpisteen naiset ovat kevään ajan työstäneet kirjontatöitä, joista muodostuva yhteisötaideteos PISTO-KAS! on nähtävissä kesäkuussa Olohuone 306,4 km2 -kaupunkitaidefestivaalilla. Kuvataiteilija ja yhteisötaiteen läänintaiteilija Suvi Aarnion ohjaama ryhmä käsittelee kirjonnan kautta hyvän ja pahan tiedon tematiikkaa.

Projekti sai alkunsa, kun kulttuuriklubilaiset kyselivät muun muassa upeista kuvataidetta ja kirjontaa yhdistävistä teoksistaan tunnetulta Aarniolta mahdollisuutta osallistua tämän kursseille tai työpajoihin. Aarnio ehdotti, että he voisivat yhdessä lähteä työstämään PISTO-LA! -pajoissa taideteosta kesän kaupunkitaidefestivaalille. Naiset, jotka eivät olleet vuosikausiin tai koskaan harrastaneet kirjontatöitä, ottivat haasteen vastaan. Aarnion rento lähestymistapa kirjontaan, se, että jokaisen piston ei tarvitse olla täydellinen ja että nurja puoli saattaakin osoittautua oikeaa kiinnostavammaksi, on tehnyt työskentelystä innostavaa.

”On ihanaa, ettei tavoitteena ole perinteisen kaavan mukaan tehty käsityö, jossa on etukäteen päätetty mitä tehdään ja miten. Mielessäni kaikuvat vanhat ohjeet ”Tee hyvin ja kunnolla”, mutta nyt olen voinut tehdä juuri niinkuin haluan,” kertoo Riitta Liede, yksi tekijöistä.

Samoilla linjoilla on Leena Lyysaari, joka on aiemmin tehnyt kirjontoja vain vaatteisiin. ”Tässä projektissa on ollut vapauttavaa, kun on voinut tehdä mitä vaan”.

Pöydille levitetyistä langoista, kankaista ja jo valmistuneista kirjonnoista näkee, että ryhmäläiset ovat todella ottaneet uuden tekniikan omakseen. Jokainen tekee työtään omaan tahtiinsa valitsemillaan pistoilla ja väreillä. Työt ovat yksilöllisiä ja taidokkaita. Vaikka tavoitteena on konkreettinen taideteos, ovat yhdessä tekeminen ja keskustelut yhtä tärkeä osa prosessia kuin kirjontapistot. Kun tunnelma on kohdallaan, työ etenee vaikka puhuttaisiin muustakin kuin käsitöistä.

”Täällä käy tehdessä koko ajan kauhea kälätys. Kuin olisi hyvätkin bileet menossa” sanoo Liede.

Paikalla kuvaustilanteessa olivat Riitta Liede, Ulla Halkola, Marjo Laasola, Leena Lyysaari, Arja Pasila ja Suvi Aarnio. Ryhmään kuuluvat myös Tuula Bergqvist, Eila Hannula, Leena Heino, Tarja Koffert ja Terhi Tammila.

_MG_9721l_1000px_MG_9744_1000px_MG_9676_1000px_MG_9731_1000px_MG_9705_1000px

_MG_9763_1000px

_MG_9766_1000px

Inspiroiva interiööri ja luottamus omaan tulkintaan

kuva1_1000px

Parhaat ideat löytyvät usein totutun ja itsestäänselvän ulkopuolelta. Vierailu kohteeseen, joka edustaa omalle tyylille vieraita tai jopa vastakkaisia näkemyksiä, voi olla inspiroiva ja tunteita herättävä kokemus. Se pakottaa ajattelemaan. Kun tarjolla ei ole tulkintaa suuntaavia vihjeitä tai valmista kontekstia, on mielipide muodostettava itse. Mitä tämä on ja mikä on sen merkitys minulle.

Sisustuslehtien kodeissa näkyy keskenään hyvin samankaltaisia esineitä ja ratkaisuja. Kun kuvia katselee tarpeeksi, voi syntyä vaikutelma, että esitellyt valinnat ovat hyviä, arvostettavia, ajattomia ja massatuotettunakin persoonallisia. Ehkä jopa parempia kuin ne toiset, jotka on jätetty ulkopuolelle. Välillä on vaikea hahmottaa, pitääkö jostakin tyylistä tai esineestä siksi, että siihen on liitetty myönteisiä mielikuvia vai siksi, että se oikeasti herättää itsessä jotain tuntemuksia. Auktoriteettien hyväksymistä elementeistä on vaivatonta rakentaa itselleen varma ympäristö. Sellainen, joka välittää ennalta koodatun viestin ja jota on helppo kuvailla tutuilla termeillä. Tulkinnanvara on kapea ja virheiden mahdollisuus minimoitu.

On ihanan virkistävää tutustua koteihin, joista ei etukäteen tiedä mitään. Sitä vaan avaa oven, astuu sisään ja katsoo ympärilleen. On avoin sille, mitä näkee ja menee tunteella. Ei ryhdy ensimmäiseksi lokeroimaan tyyliä vaan aistii ensin kokonaisuutta. Viihdytäänkö täällä, onko tämä asukkaidensa näköinen, millainen on yleistunnelma. Erilaisten sisustusvalintojen näkeminen auttaa ymmärtämään, että on valtava määrä vaihtoehtoja, joita ei voi asettaa millekään asteikolle. Kun tyyli on oma ja valinnat tehty omien mieltymysten mukaan, se on aina kiinnostava.

Aiheen läheltä: Jos haluat altistaa itsesi pohtimaan, tykkäätkö jostakin vai et, vieraile Designmuseon Postmodernismi-näyttelyssä. Siellä on teoksia, joista en heti osannut muodostaa mielipidettä. Otin tilanteen haasteena (ja otin myös pari kuvaa Instaan).

kuva2_1000px kuva3_1000px kuva4_1000px

Elisa Matikainen @ Galleria Joella

IMG_1827_1000px

Elisa Matilaisen näyttelyn Pako kauneuteen -erään tarinan kuvausta tunnelma on kuin erään keväisen maanantain. Puolipilvinen, mutta sen verran lämmin, että tekee mieli ostaa mansikkajäätelötötterö ja istahtaa puistonpenkille. Miellyttävä, kevyt ja tuttu. Harmaansävyjä, jotka jäävät mieleen pastellisina, vaikka vain muutamassa teoksessa on aavistus väriä.

Kauniin ja yksinkertaisen värimaailman (harmaa) lisäksi rauhallinen piirrosjälki ja hiilen huokoisuus tekevät teoksista ystävällisen oloisia, jopa kodikkaita. Vaikka piirrokset ovat viimeisteltyjä, niissä on luonnosmaista keveyttä. Valon käyttö, näyttelyn ripustus ja tieto Matilaisen taustasta keramiikan parissa vievät ajatukset teosten ulkopuolelle, kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen ja teosten tunnelman voisi kuvitella toimivan erinomaisesti myös esineissä. Tässä näyttelyssä tärkeää on kuitenkin ollut piirtäminen, kuten Matilainen näyttelytiedotteessa kertoo työskentelystään: ”Kynän hiljainen rahina peittoaa kaiken maailman metelin, ainakin hetkeksi”. Näyttelyssä katsojakin voi uppoutua maailmaan, jossa on valkoisen paperin ilmavuutta ja harmaassa myös vaaleanpunaisen sävyjä.

Elina Matilaisen näyttely Pako Kauneuteen -erään tarinan kuvausta Galleria Joellassa Turussa 4.5. 2015 asti. Lähellä on myös jäätelökioski ja penkkejä joen rannalla.

IMG_1843_1000px

IMG_1835_1000px

IMG_1828_1000px

IMG_1822_1000pxIMG_1848_1000px

Maria Halkilahti @ Galleria Jänis

Kaavakorteista tehdyt isot vedokset, kortit ja yksi vaatekin nähtävissä Turussa Galleria Jäniksessä 25.1.-19.2. Edellisessä postauksessa korteista tarkemmin.

käs_TÄMÄ_mmmadea_MG_6373

Marko Nikula, veneveistäjä

PIEN_MG_3555

Veneveistäjä Marko Nikulan verstaalla valmistuu hänen uransa suurin alus: talonpoikaistyylinen isovene. Kolmisenkymmentä pienempää venettä rakentanut Nikula on innoissaan työstä, sillä isovenettä pääsee tekemään hyvin harvoin: Suomessa niitä valmistuu keskimäärin viiden vuoden välein. Vaikka veneestä olivat valmiina marraskuun puolivälin kuvauksissa vasta kölipuu ja mallikaaret, antoivat mittasuhteet vihjeen, että mistään soutuveneestä ei ole kysymys. Veneestä on tulossa 12,5 metriä pitkä ja 3,6 metriä leveä ja keskikajuuttaan seisomakorkeus. 60 m2:n purjepinta-alalla ja 10kw:n sähkömoottorilla siitä tulee matkavene, jossa kuusi ihmistä majoittuu mukavasti.

Vene tehdään tilaustyönä ja sen on piirtänyt Harro Koskinen. Pohjana on Saaristomeren perinteinen markkina- ja rahtivenemalli Storbåt. Työn alla oleva vene on nimetty Tacksamheteniksi sen esikuvana olevan, Nauvossa vuonna 1825 rakennetun Tacksamhetenin mukaan. Samoihin aikoihin, lähes 200 vuotta sitten, ovat nyt veistettävät puutkin saaneet alkunsa, kertoo Nikula.

PIEN_MG_3591_mv

Nikula arvostaa perinteitä ja käsityötä. Hän käyttää työssään sekä nykyaikaisia että perinteisiä työkaluja ja tarvikkeita. Osaa niistä, kuten puristimia ja niittausvälineitä ei saa valmiina, vaan ne on valmistettava itse tai teetettävä. Mallikaarten sahaamiseen ja kölipuun höyläämiseen ja hiomiseen käytetään sähkötyökaluja, mutta kylkilautojen ja kölin lautauran veistämiseen tarvitaan jo perinteistä veistokirvestä.

PIEN_MG_3535_mv

Ison perinneveneen valmistuminen on pitkä prosessi. Veneen runkoon tarvittavat puut on kaadettu talvella 2012 ja purjehdusvalmis vene on kesällä 2016. Nikulan verstaassa valmistuvat runko kajuuttoineen, riki ja peräsin ja sen jälkeen suuremmassa hallissa vielä kansi ja hyttirakenteet. Yhteensä työ vie veistäjältä 11 kuukautta eli 2200-2500 työtuntia. Tämän jälkeen tilaaja hoitaa vielä sisustuksen.

Voit seurata työn etenemistä Markon nettisivulta www.veneenrakentaja.com   ja veneen tilaajan blogista.

PIEN_MG_3558Veneveistäjän tärkeä työväline, veistokirves.

1000px_MG_3524_uuskäsTyössä tarvittavia puristimia ei saa valmiina, vaan ne on valmistettava itse tai teetettävä.

PIEN_MG_3410_mvMallikaaret sahataan paksusta havuvanerista pistosahalla.

PIEN_MG_3510Verstaan ilmoitustaululla on inspiraatiomateriaalia.

1000px_MG_3372_mvTarvittavia mittoja otetaan Harro Koskisen piirtämistä linjapiirroksista.

PIEN_MG_3600Veneen kylkilaudat saadaan taipuisammiksi ja siten helpommin kaareviin reunoihin kiinnitettäviksi höyryttämällä niitä puisessa pasutuslaatikossa.

PIEN_MG_3477Kylkilaudat kiinnitetään kuparinauloilla ja kupariprikoilla, jotka niitataan.

PIEN_MG_3461_mv-Lautojen välit tiivistetään puuvillalangalla. Rullasta puretaan lankaa siten, että joka saumaan tulee kaksi lankaa.

PIEN_MG_3513Verstaan seinään nojaava ruori on matkalla Nikulan TUI Cruisesin Mein Schiff 4 -risteilijään veistämään lasten leikkilaivaan.

1000px_MG_3556Verstaan vintillä kuivatetaan masto- ja muita venepuita. Vintille pääsee katossa olevan luukun kautta.

Jussi Juurinen @ Galleria G

Jussi Juurisen näyttely Galleria G:ssä imaisi minut sisäänsä kuin ihana putiikki: nenä kiinni ikkunaan ja ovi auki. Olin käynyt Viiskulman japanilaisessa kaupassa hypistelemässä minimalistisia esineitä ja lankakaupassa ostamassa karheanrouheaa villalankaa, joten gallerian kohdalla olin hyvin vastaanottavainen Juurisen pelkistetylle viivalle. Yksinkertaista, aitoa, käsityönä tehtyä.

Teokset muodostavat kokonaisuuden, jonka yleistunnelma on seesteinen ja ilmava. Suoran viivan katsominen on kuin meditaatiota, samalla kun katsoo ulospäin voi katsella sisäänpäin. Tilaa ja tulkintoja riittää. Suorien viivojen tuottaminen puulaattaan kaivertamalla ei ole sama kuin kynällä raapaisu ja tekemisen prosessia onkin mielenkiintoista tutkia yhden teoksen osana olevista puupiirroslaatoista. Näennäisen tavallisestakin viivasta tulee merkityksellinen, kun  alkaa miettiä, miten se on syntynyt.

Jussi Juurisen ” Green House Effect ” Galleria G:ssä Helsingissä 16.11..2014 asti.

juurinen1_1000pxjuurinen3_1000pxjuurinen2_1000px